Uusi näkökulma Paavaliin ja Israelin merkitys
Yksi merkittävimmistä muutoksista Paavali-tutkimuksessa käynnistyi vuonna 1977, kun E.P. Sanders julkaisi teoksensa Paul and Palestinian Judaism. Sandersin mukaan ensimmäisen vuosisadan juutalaiset eivät uskoneet pelastuvansa lain teoilla, vaan he näkivät itsensä Jumalan armon varassa olevana liittokansana. Liittoon päästiin armon kautta, mutta siinä pysyminen edellytti kuuliaisuutta – tämän mallin hän nimesi liittonomismiksi (covenantal nomism). Tämä haastoi protestanttisen perinteen, joka oli pitkään nähnyt Paavalin opetuksen juutalaisuudesta pelkästään vastakkainasetteluna lain ja armon välillä. Sandersin mukaan Paavali ei vastustanut juutalaisuutta itsessään, vaan hän yksinkertaisesti määritteli sen uudelleen Kristuksen kautta.
Sandersin työn jatkajana James D.G. Dunn (jonka kurssille Paavalin teologiasta osallistuin Acadia Divinity Collegessa) syvensi uutta perspektiiviä Paavaliin kehittämällä ajatusta siitä, että Paavalin kritisoimat "lain teot" eivät olleet yleisesti tekoihin perustuvaa vanhurskautta, vaan ne olivat juutalaisen identiteetin markkereita, kuten ympärileikkaus, ruokasäädökset ja sapatin vietto. Dunnin mukaan Paavali ei siis torjunut lakia kokonaisuudessaan, vaan hän vastusti sitä, että näitä kansallisia tunnusmerkkejä käytettiin pakanoiden poissulkemiseen. Tämän tulkinnan perusteella Paavali ei hylännyt Israelin asemaa, vaan argumentoi, että pakanat voivat tulla mukaan Jumalan kansaan ilman juutalaisuuden kulttuurisia elementtejä. Hän odotti myös, että etninen Israel tulisi lopulta palaamaan uskoon Kristuksessa, kuten Roomalaiskirjeen 11. luku esittää.
N.T. Wright, joka on yksi merkittävimmistä Paavali-tutkijoista nykyajassa, vei tämän ajattelun vielä pidemmälle. Hänen mukaansa ensimmäisen vuosisadan juutalaiset eivät kokeneet palanneensa aidosti maanpaosta, vaikka he asuivat omassa maassaan. Rooman vallan alaisuus nähtiin merkkinä siitä, että Jumalan lopullinen vapautus ei ollut vielä tapahtunut. Wrightin mukaan Paavali näki Jeesuksen tämän maanpaon lopullisena päättäjänä – hän toi mukanaan uuden aikakauden, jossa Israelin tarina tuli täyttymykseensä. Tässä valossa myös pakanoiden mukaan ottaminen ei ollut erillinen ilmiö, vaan osa Israelin ennallistamista. Tämä tulkinta tekee tyhjäksi ajatuksen siitä, että Israel olisi kokonaan korvattu; pikemminkin asia on niin, että Kristuksessa Israelin tarina saavuttaa huipennuksensa ja laajenee koskemaan koko maailmaa.
Restoraatioteologiat ja Israelin tulevaisuus
Samalla kun Uusi perspektiivi Paavaliin on tarjonnut uuden kehyksen Paavalin opetusten tulkintaan, myös Israelin restoraatioon keskittyvät näkemykset ovat kasvattaneet suosiotaan. Jason A. Staples on nostanut esiin ajatuksen, että Paavalin pakanoihin kohdistunut lähetystyö ei ollut vain ei-juutalaisille suunnattua evankeliointia, vaan siihen sisältyi myös kadonneiden Israelin heimojen palauttamisen ajatus. Hänen mukaansa Paavali saattoi nähdä pakanoiden kääntymisen osana Israelin historiallista ennallistamista – Jumalan lupaus tuoda hajalle joutuneet heimot takaisin toteutui yllättävällä tavalla, ei kansallisen paluun, vaan hengellisen yhteyden kautta Kristuksessa.
Messiaaninen juutalaisuus, jonka tunnetuimpia teologeja ovat Mark Kinzer ja David Rudolph, tuo tähän keskusteluun vielä uuden ulottuvuuden. Heidän mukaansa usko Jeesukseen ei poista juutalaisten liittosuhdetta tai heidän identiteettiään Israelin kansana. Kinzerin mukaan juutalaisten, jotka uskovat Messiaaseen, ei tule lakata olemasta juutalaisia – heidän identiteettinsä säilyy, mutta samalla he muodostavat jäännöksen Israelista, joka osoittaa Jumalan uskollisuutta kansalleen. Messiaaniset teologit myös painottavat, että Israelin kansan ja maan merkitys säilyy Jumalan suunnitelmassa, vaikka tämän tulkinnan yksityiskohdista on eriäviä näkemyksiä.
Nämä näkökulmat vastustavat sekä korvausteologiaa, joka hylkää Israelin merkityksen kokonaan, että dispensationalismia, joka erottaa Israelin ja seurakunnan täysin toisistaan. Restoraationäkökulmat näkevät, että Israelin alkuperäinen tehtävä ja kutsumus säilyvät, mutta ne täyttyvät Kristuksen kautta uudella tavalla, jolloin myös kansat tulevat osallisiksi liitosta.
Miksi tämä uusi näkökulma on merkittävä?
Näiden teologisten lähestymistapojen merkitys ulottuu paljon pidemmälle kuin pelkkään akateemiseen keskusteluun. Ne vaikuttavat siihen, miten ymmärrämme Paavalin opetukset, Raamatun kokonaiskertomuksen ja Israelin aseman nykypäivänä. Uudet tutkimukset haastavat yksinkertaiset vastakkainasettelut ja tarjoavat syvällisemmän tavan ymmärtää Israelin roolin jatkuminen Jumalan suunnitelmassa. On tärkeää huomata, että Israelin tarina ei pääty Kristukseen, vaan se laajenee – ja tämä kutsu koskee nyt koko maailmaa.
Lähteet
Dunn, J.D.G. (2005). The New Perspective on Paul. Eerdmans.
Kinzer, M. (2005). Postmissionary Messianic Judaism. Brazos.
Moo, D.J. (1996). The Epistle to the Romans. Eerdmans.
Sanders, E.P. (1977). Paul and Palestinian Judaism. Fortress Press.
Staples, J.A. (2021). The Idea of Israel in Second Temple Judaism. Cambridge University Press.
Wright, N.T. (2013). Paul and the Faithfulness of God. Fortress Press.
* * * * * *