Israelista
puhuttaessa voidaan tarkastella kolmea keskeistä kysymystä: Mitä tarkoittaa
olla Israel? Mikä on Israelin suhde kirkkoon ja pelastukseen? Entä miten
Paavali rakentaa teologiansa Israelin merkityksestä osana Jumalan
pelastushistoriaa? Näiden kysymysten tutkiminen auttaa ymmärtämään, miksi
Israelin asema on edelleen ajankohtainen ja tärkeä kristityille.
Israel Vanhan
testamentin valossa
Vanha testamentti
esittelee Israelin Jumalan valittuna kansana, jonka identiteetti perustuu
liittoon Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa (1. Moos. 12:1-3, 17:7-8).
Israelin erityisasema ei ole vain etninen tai kansallinen kysymys, vaan
hengellinen ja moraalinen tehtävä. Jo alusta asti Israelin kutsumus ei
rajoittunut pelkästään omaan kansaansa, vaan siihen liittyi myös lupaus olla
siunauksena kaikille kansoille (Jes. 49:6).
Toisaalta
Israelin historia Vanhan testamentin valossa ei ole yksinkertainen. Kansa
toistuvasti rikkoo liittoa, ja profeetat varoittavat heitä siitä, että
uskottomuus voi johtaa Jumalan tuomioon ja kansan hajotukseen (5. Moos.
28:15-68; Jer. 31:31-33). Siitä huolimatta profeetallinen sanoma sisältää
toivon elementin: Jumala ei unohda kansaansa, vaan luvattu ennalleen
palauttaminen tulee vielä tapahtumaan (Hes. 37:21-22; Sak. 12:10). Tässä
kehityskulussa näemme, kuinka Israelin identiteetti muodostuu sekä etnisistä
että hengellisistä tekijöistä.
Uuden
testamentin näkökulma ja Jeesuksen opetus
Jeesus itse sanoi
tulleensa Israelin kadonneiden lampaiden luo (Matt. 10:5-6). Hänen
palvelustyönsä kohdistui ensisijaisesti Israelin kansaan, mutta samalla hän
kyseenalaisti perinteisiä käsityksiä siitä, kuka todella kuului Jumalan
kansaan. Evankeliumeissa Jeesus toistuvasti korostaa uskon merkitystä
syntyperän sijaan (Matt. 8:10-12; Joh. 8:31-47). Hän esimerkiksi varoittaa,
että monet juutalaiset, jotka luottivat etniseen perimäänsä, voivat menettää
paikkansa Jumalan valtakunnassa, kun taas uskovat pakanat otetaan mukaan.
Tämä ajattelutapa
tulee esiin erityisesti tilanteessa, jossa Jeesus kohtaa roomalaisen
sadanpäämiehen. Kun hän näkee tämän uskon, hän toteaa, että monet tulevat
idästä ja lännestä istumaan Aabrahamin pöytään, mutta valtakunnan omat lapset
voivat jäädä ulkopuolelle (Matt. 8:10-12). Jeesus siis osoittaa, että Israelin
kansan kutsumus ja asema eivät ole pysyviä, jos niihin ei yhdisty hengellinen
kuuliaisuus.
Paavali ja
Israel: teologinen jännite
Apostoli Paavali
ottaa Israelin kysymyksen käsittelyynsä erityisesti Roomalaiskirjeessä. Hän on
itse juutalainen, syntynyt Benjaminin heimosta (Fil. 3:5), ja hänellä on syvä
rakkaus kansaansa kohtaan (Room. 9:1-3). Kuitenkin Paavali joutuu kohtaamaan
sen todellisuuden, että monet juutalaiset eivät ole ottaneet vastaan Jeesusta
Messiaana, kun taas pakanat ovat tulleet mukaan Jumalan suunnitelmaan. Tämä
aiheuttaa teologisen dilemman, jonka Paavali käsittelee useista näkökulmista.
Ensinnäkin
Paavali tekee selväksi, että kaikki Israelista lähtöisin olevat eivät ole
Israelia (Room. 9:6). Hän tuo esiin ajatuksen, että todellinen israelilainen ei
ole vain ulkoisesti juutalainen, vaan se, joka elää uskossa (Room. 2:28-29).
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Jumala olisi hylännyt Israelin, sillä Paavali
painottaa, että Israelilla on edelleen tärkeä rooli Jumalan suunnitelmassa
(Room. 11:1-2).
Paavali käyttää
Roomalaiskirjeen luvussa 11 oliivipuuta kuvaamaan Israelin ja
pakanakristittyjen suhdetta. Luonnolliset oksat, jotka edustavat epäuskoisia
juutalaisia, on katkaistu, ja villit oksat, eli uskovat pakanat, on oksastettu
mukaan (Room. 11:17-24). Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että alkuperäiset oksat
olisi lopullisesti poistettu. Paavali muistuttaa, että Jumala voi oksastaa
heidät takaisin, jos he tulevat uskoon. Näin hän luo pohjan sille ajatukselle,
että Israelilla on vielä tulevaisuudessa osansa Jumalan pelastussuunnitelmassa (Room. 11:25-26).
Israelin asema
nykypäivänä: teologisia johtopäätöksiä
Paavalin
opetukset Israelista ovat olleet pohjana monille kristillisille tulkinnoille,
mutta ne eivät ole johtaneet yksiselitteisiin vastauksiin. Jotkut teologiset
suuntaukset ovat korostaneet ajatusta, että kirkko on korvannut Israelin
Jumalan suunnitelmassa, kun taas toiset painottavat Israelin säilyttävän
erityisen asemansa. Paavali itse jättää asian avoimeksi ja puhuu salaisuudesta,
jonka lopullinen täyttymys tapahtuu Jumalan aikataulun mukaan.
Nykypäivän
kristityille Israelin aseman tutkiminen tarjoaa mahdollisuuden pohtia laajempia
kysymyksiä pelastuksesta, Jumalan uskollisuudesta ja siitä, miten Vanha ja Uusi
testamentti liittyvät toisiinsa. Kysymys ei ole vain historiasta, vaan myös
siitä, miten ymmärrämme Jumalan pelastustyön nykyhetkessä ja tulevaisuudessa.
Lopulta Paavalin
opetuksen ydin on selvä: Jumala ei ole hylännyt Israelia, mutta todellinen
Jumalan kansa muodostuu niistä, jotka elävät uskossa, olipa heidän etninen
taustansa mikä tahansa. Tämä haastaa jokaisen kristityn miettimään omaa
suhdettaan sekä juutalaiseen kansaan että Jumalan suurempaan suunnitelmaan
maailmassa.
* * * * * *