Kun tein tutkimusta Doctor of Ministry -tutkintoon vaadittavaa lopputyötä varten, löysin joitakin tuoreita lähestymistapoja teologisen koulutuksen ymmärtämiseen ja kehittämiseen. Yksi sellainen oli Charles M. Woodin (1937–2020) esitys siitä, mitä on teologia ja mikä sen tehtävä on.
Woodin mukaan teologia ei ole vain oppien kokoelma, jonka tehtävänä on säilyttää kerran muotoiltu totuus. Teologia ei ole sisältöjen oppimista vaan aktiviteettia; teologia on elävä prosessi, jossa uskovan seurakunnan tulee jatkuvasti arvioida ja kehittää todistustaan Kristuksesta.
Teologian tehtävä ei ole ainoastaan toistaa tai puolustaa menneisyyttä, vaan varmistaa, että evankeliumi on edelleen uskottava, merkityksellinen ja muuttava voima tässä ajassa ja siinä ympäristössä missä uskova seurakunta vaikuttaa.
Woodin ajattelun
ytimessä on kaksi suurta periaatetta:
- Visio ja näkemys (vision and discernment) – Miten kristityt hahmottavat todellisuuden Jumalan ilmoitetun tahdon mukaisesti (visio) ja miten tämä vaikuttaa heidän päätöksiinsä ja toimintaansa (näkemys)?
- Teologia on kristillisen todistuksen arviointina (theology as inquiry into the validity of Christian witness) – Miten kirkko voi jatkuvasti testata ja vahvistaa sanoin ja teoin julistamaansa
evankeliumia niin, että se vastaa sekä Raamatun kokonaisvaltaista sanomaa
että muuttuvaa maailmaa?
Wood ei etsinyt helppoja vastauksia, vaan esitti radikaalisti tuoreen filosofisen perustan teologian tehtävälle ja eritysesti teologisen koulutuksen suunnittelulle.
Visio ja näkemys
Kristillinen
elämä ja palvelutehtävä alkavat teologisesta visiosta. Se ei ole vain
yksittäinen ajatus tai oppi, vaan kokonaisvaltainen käsitys Jumalasta, hänen
tahdostaan ja maailmassa jossa elämme. Jos uskomme, että Jumala on luonut
kaiken, lähettänyt Kristuksen lunastamaan ihmiskunnan ja ohjaa historiaa sen täyttymykseen, tämä vaikuttaa siihen, miten ymmärrämme päivittäiset tapahtumat ympäristössämme ja vastuumme suhteessa niihin.
Wood ei näe
visiota vain yksilöllisenä, vaan yhteisöllisenä ja käytännöllisenä.
Seurakunnan opetus, rukous, saarna ja ylistys muovaavat yhteistä näkemystä
siitä, mitä merkitsee elää Jumalan tahdon mukaan nykyajassa. Tämä visio vaikuttaa
päätöksiimme: jos uskomme, että Jumala on vanhurskauden ja armon Jumala,
miten se näkyy tavassamme kohdata lähimmäisemme, tehdä yhteiskunnallisia
valintoja ja käyttää resurssejamme?
Mutta visio yksin
ei riitä. Tarvitaan myös näkemystä, joka tarkoittaa kriittistä
arviointia ja hengellistä erottelukykyä. Jokainen kristitty ja jokainen yhteisö
joutuu kysymään: Onko tapamme tulkita ja soveltaa uskoa todella linjassa
evankeliumin kanssa? Näemmekö itsemme Jumalan valtakunnan asian edistäjinä, mutta
käytännössä ylläpidämme rakenteita ja aktiviteetteja, jotka pimentävät evankeliumin ja täten jättävät osan ihmisistä ulkopuolelle?
Rakennammeko seurakuntaa, jossa kaikki ovat muodollisesti tervetulleita, mutta kuitenkin rajaamme ihmisiä ulos heille oudoilla perinteillä tai tiedostamattomilla ennakkoluuloilla.
Visio on siis ajan mittaan kehittyvä ja vahvistuva kokonaisnäkemys Raamatusta ja sen sanomasta, kristillisestä opista, seurakunnan tehtävästä sekä uskon ja tiedon perusteista. Näkemys on sen sijaan jatkuva, jopa päivittäinen, prosessi. Uudet haasteet, eettiset kysymykset ja kulttuuriset muutokset
pakottavat seurakunnan arvioimaan, mitä evankeliumin elävä todistus tarkoittaa
kussakin ajassa.
Seurakunnan todistuksen arviointi ja kehittäminen
Woodin mukaan
teologia ei ole siis vain raamattutiedon, dogmien ja perinteiden oppimista ja ylläpitämistä. Teologian tehtävä on testata ja arvioida,
onko seurakunnan todistus edelleen uskottava ja merkityksellinen. Tämä ei missään nimessä tarkoita Raamatun totuuksien muuttamista ajan hengessä, vaan niiden syvällistä
ja rehellistä pohdintaa ja tarkastelua, jotta evankeliumi ei muutu sisäänpäin
kääntyneeksi perinteen toistoksi ja iskulauseiksi, vaan säilyy elävänä ja vaikuttavana.
Wood määrittelee
kristillisen todistuksen pätevyyden ja sen arvioinnin kolmella mittarilla:
- Johdonmukaisuus – Kykeneekö seurakunnan sanoma pitämään
yllä yhtenäistä ja kestävää kokonaisuutta? Onko siinä ristiriitoja
Raamatun ja teologisen perinteen kanssa?
- Uskottavuus – Pystyykö seurakunnan todistus vastaamaan aikamme eettisiin,
filosofisiin ja tieteellisiin kysymyksiin rehellisesti ja vakuuttavasti?
- Hedelmällisyys – Muuttaako evankeliumi todella
elämää? Tuottaako se uutta elämää sekä rakkauden, toivon ja vanhurskauden mukaisia käytäntöjä?
Näitä kysymyksiä ei ratkaista hetkessä. Seurakunnan täytyy testata ja arvioida todistustaan jatkuvasti eri näkökulmista. Teologia on kykyä ajatella ja toimia teologisesti, ei vain seurakunnassa tai akateemisessa ympäristössä, vaan myös työpaikalla, yhteiskunnassa ja jokapäiväisessä elämässä.
Teologia elävänä kutsuna
Wood haastoi meidät ymmärtämään, että teologia ei ole vain staattinen oppirakenne, vaan prosessi, joka muovaa tapaamme nähdä, ajatella ja toimia. Kristillinen elämä on oppimista, arviointia ja uudelleenajattelua – ei siksi, että evankeliumi muuttuisi, vaan siksi, että meidän täytyy jatkuvasti varmistaa, että todella elämme ja opetamme sen mukaan.
Mitä siis käytännössä? Otetaanpa esimerkki:
Kuvitellaan pikkukaupunki, noin 80 000 asukasta, jonka ammattikorkeakoulu on juuri läpikäynyt uudistuksen ja alkanut houkutella ulkomaalaisia opiskelijoita Afrikasta ja Aasiasta. Nämä kommunikoivat sujuvasti englanniksi, mutta suomen kieli on heille vieras. Uuden väestönosan läsnäolo alkaa näkyä katukuvassa ja kaupoissa, mutta ei seurakunnissa.
Miten seurakunnan tulisi lähestyä tätä tilannetta teologisesti? Prosessi voisi edetä vaikka seuraavasti:
(1) Raamatusta nousee esiin vieraanvaraisuuden, ihmisen arvoa korostavan luomisteologian, lähetyskäskyn ja kansojen evankelioinnin teemat;(2) historiallinen teologia muistuttaa, että seurakunta on kautta aikojen onnistunut usein ylittämään kieli- ja kulttuurirajat, tavoittamaan uusia ihmisryhmiä, sekä luomaan luontevasti inklusiivisia käytäntöjä – toisinaan jopa oman kirkkokunnan tai herätysliikkeen historia vahvistaa tämän ja rohkaisee uuteen ponnistukseen;
(3) dogmaattisesti seurakunta kertaa, kuinka sen käsitykset evankeliumista, seurakuntayhteydestä, sakramenteista ja hengellisestä johtajuudesta mahdollistavat tai rajoittavat evankeliumin julistamista uudelle kohderyhmälle tai yhteisöön liittymistä ja siinä kasvamista – vai onko ajattelussa tai käytännöissä piileviä ennakkoluuloja, jotka tulisi tunnistaa?; ja lopulta
(4) käytännön teologiassa kysytään, miten seurakunta rakentaa konkreettisia rakenteita ja toimintamalleja, joilla tuetaan kieli- ja kulttuurieroja omaavia kristittyjä, esim. järjestämällä englanninkielisiä pienryhmiä, yhteisruokailuja tai tukihenkilöjärjestelmiä.
Näin julistuksen ja teologisen koulutuksen kautta saatu raamattutietous ja seurakunnan historian sekä kristinopin tuntemus toimii raaka-aineena teologiselle prosessille, jossa teoriasta muotoutuu seurakunnan työtä ja elämää vahvistava uusi aktiviteetti. Teologista prosessia harjoittaen seurakunta arvioi ja aktivoi todistustaan Kristuksesta ja elää todeksi rakkauden, armon ja vanhurskauden evankeliumia uudenlaisessa tilanteessa.
Lähteet
Wood, C. M. (1990). The Formation of Christian
Understanding. Nashville: Abingdon Press.
Wood, C. M. (2002). Vision and Discernment: An Orientation in Theological
Study. Eugene, OR: Wipf & Stock.
* * *
Charles M. Wood (1937–2020) toimi Lehman-professorina kristillisen opin alalla Perkinsin teologisessa seminaarissa, joka kuuluu Southern Methodist Universityyn. Hän oli arvostettu metodistiteologi, joka tunnettiin erityisesti teologian ja kirkon käytännön elämän yhdistämisestä. Woodin keskeisiin teoksiin kuuluvat muun muassa Vision and Discernment: An Orientation in Theological Study ja An Invitation to Theological Study. Hänen työnsä vaikutti merkittävästi teologian opiskeluun ja kristillisen todistuksen vaikuttavuuden arviointiin.